Himalaja, joka tunnetaan majesteettisista huipuistaan ja karuista maisemistaan, kätkee 600 miljoonan vuoden ikäisen salaisuuden. Tutkijat ovat löytäneet muinaisiin mineraaleihin suljettuja vesipisaroita, jotka voivat antaa tärkeitä vihjeitä maapallon varhaisista valtameristä ja niiden kehityksestä. Tutkijat kutsuvat löytöä ”aikakapseliksi”, joka voi muuttaa käsityksemme planeetan historiasta.
Sisällysluettelo
Mitä he tarkalleen löysivät?
Löytö tehtiin Himalajalla, jossa ryhmä tutkijoita Intian tiedeinstituutista (IISc) ja Niigatan yliopistosta (Japani) löysi mineraalikerrostumia, joissa oli vesipisaroita, jotka heidän mielestään ovat peräisin muinaisesta merestä. Nämä kerrostumat, jotka sisältävät kalsium- ja magnesiumkarbonaatteja, antavat käsityksen siitä, millaisia meret olivat yli puoli miljardia vuotta sitten.
Tutkijat, joita johtaa Prakash Chandra Arya, jatko-opiskelija Earth Sciences Centre (CEaS) -keskuksessa Institute of Humanities and Social Sciences (IISc) -yliopistossa, kuvailevat löytöä ”aikakapseliksi”, jossa on ”paleomeri” – meri, joka oli olemassa kaukaisessa geologisessa ajassa. Aryan mukaan nämä kerrostumat voivat antaa arvokasta tietoa merien tilasta tuolloin.
Miksi tämä löytö on niin tärkeä?
Jotta voimme ymmärtää tämän löydön merkityksen, meidän on palattava menneisyyteen. Noin 700–500 miljoonaa vuotta sitten Maa koki jakson, joka tunnetaan nimellä ”snowball Earth” eli ”lumipallo-Maa”, jolloin planeetta oli valtavien jääkerrostumien peitossa. Tämä pitkä jääkausi merkitsi tärkeää käännekohtaa maapallon historiassa, jonka huipentumana oli ilmakehän happipitoisuuden merkittävä kasvu, joka tunnetaan nimellä toinen suuri hapetus.
Tämä tapahtuma oli avainasemassa monimutkaisten elämänmuotojen evoluutiossa, mutta tutkijat eivät ole vieläkään täysin ymmärtäneet, miten nämä tapahtumat olivat yhteydessä toisiinsa. Hyvin säilyneiden fossiilien puute ja muinaisten valtamerien katoaminen vaikeuttavat tämän ilmiön tutkimusta. Siksi Himalajan löytö voi olla avainasemassa näiden kysymysten ratkaisemisessa.
Miten vesipisarat pitivät mineraalit paikallaan?
Sedimenttien analyysi osoitti, että jääkauden aikana sedimenttialtaissa oli kalsiumin puute heikon jokiveden virtauksen vuoksi. Tämä kalsiumin puute johti magnesiumpitoisten kerrostumien muodostumiseen. Kiteytyessään nämä mineraalit pitivät paleomeren vesipisarat huokosissaan, muodostaen eräänlaisen aikakapselin, joka 600 miljoonaa vuotta myöhemmin antoi tutkijoille mahdollisuuden tutkia, miltä meret näyttivät tuolloin.
CEaS:n professori ja tutkimuksen toinen tekijä Sadgiv Krishnan selittää, että merivirtausten puuttuminen ja vähäinen kalsiumin saanti johtivat magnesiumpitoisuuden nousuun. Tämä puolestaan johti siihen, että muinaisen meren vesi jäi loukkuun mineraaleihin.
Mitä tämä kertoo meille elämän evoluutiosta?
Tämä löytö on merkityksellinen myös maapallon elämän evoluution ymmärtämisen kannalta. Kalsiumin puute tuon ajan valtamerissä yhdistettynä ravinteiden puutteeseen todennäköisesti hidasti fotosynteesiä harjoittavien syanobakteerien kasvua. Nämä mikro-organismit, jotka ovat vastuussa hapen tuottamisesta fotosynteesin aikana, saattoivat alkaa tuottaa enemmän happea ilmakehään, mikä edisti monimutkaisempien elämänmuotojen evoluutiota.
Prakash Chandra Arya toteaa, että happipitoisuuden kasvu oli ratkaisevan tärkeää uusien elämänmuotojen syntymiselle maapallolle. ”Aina kun happipitoisuus ilmakehässä nousee, tapahtuu biologista säteilyä (evoluutiota)”, hän sanoo.
Mitä seurauksia tällä löydöllä on tulevaisuudelle?
Vaikka tutkimusta on vielä paljon jäljellä, tämä löytö voi mullistaa käsityksemme merien muutoksista maapallon historian aikana. Lisäksi valaistamalla muinaisten merien kemiallisia ja biologisia prosesseja tutkijat toivovat voivansa rekonstruoida paremmin maapallon historian ensimmäisistä meristä nykyiseen maailmaan.
Tämä löytö korostaa, kuinka tärkeää on jatkaa muinaisten kerrostumien ja mineraalien tutkimusta niin kaukaisissa paikoissa kuin Himalaja, jotka voivat sisältää vastauksia perustaviin kysymyksiin planeettamme menneisyydestä.
Tämä löytö on epäilemättä vasta alkua uudelle aikakaudelle maapallon geologisen ja biologisen historian tutkimuksessa.
